Suomalainen verkkokauppa – liian vähän, liian myöhään?

10 helmi 2012

Suomalainen verkkokauppa puhututtaa. Olen seuraillut tiiviisti suomalaisen markkinan kehitystä alusta asti ja parin viime vuoden aikana kauppiaat ovat vihdoin alkaneet huomaamaan, että sähköinen kaupankäynti ei ole vaihtoehto vaan elinehto. Loppuasiakkaat siirtyvät ulkomaisiin kauppoihin, jos hyvää suomalaista vastinetta ei löydy. Ulkomaisesta verkkokaupasta ostaminen on tasan yhtä helppoa kuin suomalaisestakin, jos vain englannin kieli taittuu ja luottokortti löytyy.

Tanskalaiset tulevat Suomeen

Inspiraatio bloggaukseeni syntyi, kun analytiikkayhtiö Tulos postasi eilen Facebook-seinälleen:

”The local (Finnish) companies cannot keep up with the supply, which means export opportunities for e.g. danish companies.

• 89% of the Finnish internet users have purchased something online within the last 6 month.
• The demand is bigger than the supply. The local companies cannot keep up.
• Many Danish customers get orders from Finland, even though they do not have Finish language on their site. English is enough. ”Imagine if they made a targeted effort on the finish market” Says, Eksport Advisor for Finland and Baltikum.
• Finland have less competition and greater growth rates, compared to Norway and Sweden – where Danish companies tend to start.The Finnish e-commerce market have grown 49% since 2008. Same number for Sweden is 12%. Norway and Denmark is – The e-commerce in Finland was €1.7 million in 2010, 20% of this came from foreign purchases.”

Asian tekee mielenkiintoiseksi se, että teksti on referoitu Tanskan ulkoasiainministeriön virallisilta verkkosivuilta. Tietoviikko uutisoi 30.1.2012 Suomalaisen verkkokaupan olevan kivikaudelta. Aika lohdutonta luettavaa tämäkin. Samassa kirjoituksessa pisti silmääni kommentti Suomalaisista verkkopankeista. Siitä tuli mieleeni, että sain mielenkiintoisen viestin pari viikko sitten, kun kirjauduin Nordean yritysverkkopankkiin.

Ystävällinen ilmoitusikkuna totesi, että lompakossani mukavasti mukana kulkenut avainlukulista ei enää kauaa toimi ja se korvataan kohta fyysisellä lukijalla, joka pitää liittää tietokoneeseen. Jos siis haluan jatkossa käyttää Nordean verkkopankkia, minun pitäisi muistaa ottaa mukaani taskulaskimen kokoinen härpätin. Tietoturvasyistä kuulemma ainoa tapa hoitaa asia. Uskokoon ken tahtoo.

Verkkokauppa vai b-to-b tilausjärjestelmä?

Yksi asia, joka minusta kaipaisi tarkennosta on termi verkkokauppa. Yleensä kun termin kuulee, sillä tarkoitetaan kuluttajille suunnattua kauppapaikkaa (kuten NetAnttila). Sähköisen kaupankäynnin ratkaisut ovat kuitenkin paljon monimuotoisempia ja esim. tukkukaupoille osuvampi termi olisi vaikka “B-to-B tilausjärjestelmä”. Tähän on ainakin kolme perustetta:

1. B-to-B puolen ostaminen on usein kirjautumisen takana ja hinnat määräytyvät asiakkaan (tai asiakasryhmän) mukaan. Kuluttajakaupoissahan hinta on aina näkyvissä ja kaikille sama.
2. Tukun asiakasta tuskin kiinnostaa niin paljon hienot flash-animaatiot kuin helposti käytettävä vakiotilaustoiminto. B2B-kaupassa asioidaan, ei viihdytä.
3. Puhelintilaustoiminto tukun myyjille on yleensä välttämätön. Tuotteita työkseen tilaava ihminen yleensä muistaa jo tuotekooditkin ulkoa ja tämä voi helpottaa valtavasti tukun sisäisiä prosesseja.

Tarvitsenko polkuauton vai Mersun?

Jos tarkastellaan nousevia trendejä, erilaiset sosiaalisen ostamisen ratkaisut, personoitu täsmämarkkinointi ja shop-in-shop ratkaisut ovat hyvin pian arkipäivää. Siis myös Suomessa, jenkeissähän nämä ovat jo tuttua huttua. Sitten on vielä nämä verkkokauppakoneet (vrt. Kotisivukone), jotka sotkevat tehokkaasti hintamielikuvaa.

On ymmärrettävää, että jos tee-se-itse kaupan saa muutamalla satasella kuussa, niin asiakas voi kummastella miksi toinen kauppaa viisinumeroista (jopa kuusi) ratkaisua. No eroahan on toki kuin polkuautolla ja Mersulla, mutta asiakkaalle päin ne näyttävät jotakuinkin samoilta. Molemmista löytyy tuotteita, hakutoiminto ja ostoskori.

Kun hieman pintaa syvemmältä asiaa tarkastelee, niin isossa sähköisen liiketoiminnan ratkaisussa voi olla esimerkiksi joka brändille oma kauppansa, toiminnanohjausintegraatio ja monta asiakaskohtaisesti räätälöityä toimintoa. Mobiilikaupankäynti (m-commerce) on myös vihdoin ottamassa tuulta allensa.

Asia erikseen on tiettyyn tarkoitukseen rakennetut verkkosovellukset, joihin on lisätty jonkinlainen verkkomaksumahdollisuus. Tällä pyritään usein sähköistämään myös maksuliikenne muun prosessin ohella. Tällöin täysiverinen verkkokauppaohjelmisto voi olla overkilliä, kun yksinkertainen Suomen Verkkomaksujen tai Checkoutin integraatio riittäisi.

Termeistä viis, pointtini on, että ostajan kannattaa olla hyvin tarkkana siitä mitä saa kun verkkokauppa on tähtäimessä. Lastenvaatteita harrastuksenaan myyvälle tee-se-itse verkkokauppa on usein enemmän kuin riittävä, kun taas tukkukaupan ei juuri kannata moista ratkaisua harkita, vaan sopeutua ajatukseen, että verkkokauppa vaatii selvästi isomman investoinnin.

Suomalainen verkkokauppa pyörii erilaisilla alustoilla

Sitten kysymykseen, joka tulee eteeni harvinaisen usein: mikä on paras verkkokauppa-alusta? Useilla erilaisilla tavoilla verkkokauppoja toteuttaneina, sanoisin tarpeen ratkaisevan. Miksi ostaa Bemaria, jos Opelillakin pärjää? Tai miksi ostaa henkilöauto, jos aikoo tukkeja kuljetella? Jos juuri nyt kuitenkin pitäisi nostaa vain ratkaisu yksi ajankohtainen ratkaisumalli ylitse muiden, se olisi avoimen lähdekoodin verkkokauppa-alustat.

Vielä muutamia vuosi sitten käytetyimmät verkkokauppa-alustat olivat teknisesti varsin alkeellisia (kuten OsCommerce), mutta tänä päivänä tilanne on tyystin toinen. Verkkokauppa-alustojen osalta on käynnissä ihan samanlainen pudotuspeli kuin julkaisujärjestelmillä menneinä vuosina. Ja lopputuloskin tulee olemaan sama: pienet kuolevat pois ja isot kaupalliset tai elinvoimaiset avoimen lähdekoodin alustat kaappaavat markkinan.

Hauskinta tässä on, että vaikka avoimen lähdekoodin alusta on ilmainen, saattaa se olla pidemmälle viety kuin kaupallinen, jota on kehitetty useita vuosia kauemmin. Miten tämä sitten on muka mahdollista? Yksinkertaisesti sitä syystä, että harvalla kaupallisella toimijalla on varaa kiinnittää 10.000 koodaria kehitykseen.

Hyvänä esimerkkinä toimii raketin lailla noussut Magento, joka on meilläkin useammassa toteutuksessa pohjana ja kokemukset ovat olleet poikkeuksetta positiivisia. Tuotteella saa pystyyn muutaman tonnin kaupan yhtä lailla kuin järeän ERP-integroidun sähköisen kaupankäynnin ratkaisunkin.