Ekosysteemit
Ekosysteemit ovat verkostoja, joissa erilaiset digitaalisessa ympäristössä toimivat kumppanit luovat, lunastavat ja jakavat keskenään arvoa. Käytännössä verkoston jäsenet siis jakavat toisilleen tietoa, osaamista, palveluita ja resursseja yhteisten hyötyjen saavuttamiseksi.
Tällaisia yhteisiä hyötyjä voivat olla vaikkapa ylivertaiset ratkaisut, joita toimijat eivät yksin kykenisi tarjoamaan loppuasiakkailleen, pääsy rikkaampaan dataan sekä laajempaan osaamiseen, kontaktit uusiin potentiaalisiin asiakkaisiin ja synergioiden ansiosta syntyvät koko toimialaa kehittävät innovaatiot. Kokonaisuutena ekosysteemistä tulee siis arvokkaampi kuin osiensa summasta, jolloin uusien toimijoiden on yhä kannattavampaa liittyä siihen mukaan.
Omat ekosysteemit
Kun yritys punnitsee palvelisivatko olemassa olevat ekosysteemit sen tavoitteita vai kannattaisiko sen ennemmin ryhtyä kehittämään kokonaan omaa, lähdemme liikkeelle arvioimalla yrityksen suhdetta sen ympärillä oleviin toimijoihin. Oikea polku löytyy usein pohtimalla seuraavia kysymyksiä:
- Onko yritys pystynyt valitsemaan harkiten ja tavoitteellisesti kumppaninsa vai onko se kenties tahtomattaan osa jotakin kokonaisuutta?
- Onko yrityksellä ja kumppaneilla yhteisiä tavoitteita?
- Millaiset valmiudet kumppaneilla on toimia digitaalisesti ja mitä kyvykkyyksiä kukin pystyy tuomaan yhteiseen pöytään?
- Miten yrityksen toimet vaikuttavat muihin toimijoihin?
- Kuinka herkästi muiden toimet vaikuttavat yritykseen?
- Millaisen roolin yritys haluaisi ottaa ekosysteemissä? Olisiko sen tavoitteena esimerkiksi ylläpitää omaa digitaalista alustaratkaisua?
Tässä vaiheessa myös kaikkien vaihtoehtojen mahdollisten negatiivisten vaikutusten ja riskien kriittinen arviointi on keskeistä. Lisäksi kattavien ansaintamallien ja arvoketjujen mallinnusten avulla voidaan ennakoida mahdollisia muutostarpeita sekä arvioida niiden vaikutuksia kuhunkin toimijaan ja ekosysteemin arvonluontikykyyn.
Myös toimijoiden digitaaliset kyvykkyydet sekä teknologioiden ja järjestelmien yhteensopivuus ovat ekosysteemin maksimaalisen arvontuoton ja saumattoman tiedonjaon kannalta keskeisiä. Tämän takia arvioimme huolellisesti harkinnassa olevan ekosysteemin kypsyyttä ja sen teknologioiden yhteen toimivuutta.
Arvon luominen digitaalisessa ympäristössä edellyttää verkoston osapuolilta pitkän listan erilaisia kyvykkyyksiä:
- Nopea mukautumiskyky yllättäviinkin muutoksiin
- Toimivat ja modernit ydinjärjestelmät
- Ketterät integraatiot ja APIen hallinta
- Teknologioiden skaalautuvuus
- Järjestelmällinen datan kerääminen ja hyödyntäminen liiketoiminnan kehittämiseksi
- Avoimuus uusien teknologioiden hyödyntämiselle
- Strategioiden, tavoitteiden, toimintamallien ja kulttuurien yhteensopivuus sekä taipuminen ekosysteemivetoiseen toimintaan
Näiden kyvykkyyksien lisäksi ekosysteemin saumaton toiminta edellyttää osapuolten keskeisten järjestelmien integroimista rajapinnoin sekä vahvaa tietoturvaosaamista. Samalla on pohdittava sitä, kuka loppu viimeksi vastaa kokonaisuudesta.